Olen muuttanut osoitteeseen

http://pikkis.wordpress.com

Tulkaahan perässä! Kahvit tarjotaan kultareunaisista kupeista. ;)

KIITOS Vuodatuksen ylläpidolle bloggausmahdollisuudesta, sivupohjantekijöille hienoista pohjista ja Allyaliakselle, joka keksi ohimennen uuden käyttäjänimeni. :)

terveisin Pikku Sue

Jottei tämä nyt menisi pelkäksi meemeilyksi ja testien tekemiseksi (joka sinänsä on hyvin hauskaa ja mukaansatempaavaa puuhaa), ajattelin kertoa teille pienen tarinan. Aiheena on - hiukan jälkijunassa - Tarinamaanantain 25. aihe: TEMPPU.

Kissa Aurinkoinen ja kymmenen pientä pioneeria

Olipa kerran maa, jossa mahtipontisuudesta sai pisteitä. Poliitikoiksi pääsivät ne, joilla oli mahtipontisimmat puheet. Runoilijoiksi ne, joilla kosket kuohuivat kumeasti ja vuoret raikuivat jylhyyttään. Muusikoista estradeille valittiin ne, jotka komeimmin kajauttivat ilmoille bassonsa tai kirkkaimmin kirkaisivat sopraanollaan. Ravintolakeikkoja saivat vain heveistä heveimmät yhtyeet, joiden nimissä terästäkin pidettiin liian pehmoisena metallina.

Kouluissa opettajat opettivat itsevarmuutta, ilmaisutaitoa ja itsensä korostamista. Kotona vanhemmat muistuttivat lapsiaan mahtailemaan illalla peilin edessä ja karaisivat heitä kylmillä kylvyillä. Elämme mahtavassa maassa, he saarnasivat. Meidän maamme on mahtavampi kuin mikään naapurimaistamme. Se on maailman mahtavin maa.

Lapset nyökkäsivät arvokkaasti ja kohottivat leukansa jämerästi taivasta kohti. He taivalsivat koulumatkansa mahtipontisesti saapastellen. Aurinkokin tuntui seuraavan heitä taivaalta hyväksyvästi myhäillen. Koulussa he tarttuivat innokkaasti itsevarmuusharjoituksiinsa.

Eräänä päivänä maan rajojen yli käveli vieras. Rajat olivat mahtipontisesti vartioidut, mutta maa otti mielellään vastaan vierailijoita. Mahtavan maan asukkaat olivat innolla valmiita esittelemään olojensa erinomaisuutta muiden maiden kansalaisille. Niinpä vieras käveli maahan punaista mattoa pitkin ruusun terälehtien sataessa hänen päälleen käytävän reunoille asetetuista mahtipontisuusautomaateista.

Vieras hyppäsi taksitolpalla odottavaan limousiiniin ja ajeli tyyriinä maan pääkaupunkiin. Siellä se nousi säihkyvästä ajopelistään ja asettui tyytyväisesti myhäillen seisomaan kaupungintalon eteen, keskelle kaupungin suurinta ja mahtipontisinta toria.

Vähitellen uteliasta kansaa alkoi kerääntyä vieraan ympärille. Vieras näytti viihtyvän torilla. Se seisoi paikallaan makeasti hymyillen ja näyttäen hyvin, hyvin itsevarmalta. Välillä se sipaisi tyytyväisesti myhäillen viiksiään. Lähelle vierasta pujahtanut pieni poika väitti jopa kuulleensa tämän seisoskellessaan kehräävän kuin kissa!

Pieni kateuden siemen alkoi itää ihmisten mielessä heidän kohottaessa katseensa vieraaseen, joka oli olemukseltaan kookkaampi mahtipontisen maan kookkaimpiakin kansalaisia. Vieras seisoi rauhallisena paikallaan ja katseli väkijoukkoa hymyillen. Sillä näytti olevan mielessään jokin salattu ilon aihe - ajatus, joka sai aikaan verrattoman tyytyväisyyden tunteen.

Äkkiä väkijoukko kohahti. Vieras oli liikahtanut. Se kohotti molemmat kätensä ilmaan ja jäi seisomaan asentoon, jossa kapellimestari tai suuri illusionisti seisoo välittömästi ennen esityksen alkua. Tori hiljeni kuin taikaiskusta. Vaikka maan mahtipontisimmat kansalaiset olivat mukana väenpaljoudessa, kukaan ei uskaltanut henkäistäkään.

Kuului poksahdus ja vieras katosi hetkeksi kullankimmeltävään savupilveen. Savun hälvettyä huomattiin, että vieraan ympärille oli kuin tyhjästä ilmestynyt kymmenen identtistä pikkuvierasta, jotka nekin silmäilivät yleisöään itsetyytyväisesti hymyillen. Vieraiden valtava mahtipontisuus pyyhkäisi torin yli kuin tuhansien yksilöiden muodostama puluparvi. Tuuli tuiversi kansalaisten paksuissa ja hyvin hoidetuissa hiuksissa. Mahtipontisuuden paine löi jalat alta jopa kaupungin mahtavimmilta virkamiehiltä, ja koko väkijoukko huomasi kauhukseen olevansa polvillaan vieraiden edessä.

Lopulta pormestarin onnistui ponnistaa itsensä seisomaan. Myrskyisää vastatuulta uhmaten hän taisteli tiensä keskelle toria ja kumarsi päänsä suurimman vieraan ylivertaisen mahtavuuden edessä. Sanaakaan sanomatta hän ojensi vieraalle pormestarin valtakirjansa ja kaupungin avaimet.

Mahtipontinen kansa oli kohdannut voittajansa.

Blue Nun ilahdutti minua haasteella, jossa pitäisi luetella kahdeksan asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi, tyytyväiseksi tai jopa onnelliseksi. Perhe on tässä ajateltu itsestäänselvyydeksi, joten sitä ei saa mainita. Okei, koitetaanpas. Nämä eivät ole paremmuusjärjestyksessä!

1. Hyvän kirjan lukeminen

2. Bloggaaminen (johon olen testien mukaan vain 74 prosenttisesti koukussa!)

3. Kissat ja niiden metkut (=^.^=)

4. Kaappien siivoamisen ja muun kodin uudelleenjärjestelyn jälkeen seuraava euforia... ;)

5. Anime-elokuvat kuten Henkien kätkemä ja hyvät elokuvat ylipäätään

6. KESÄ! Ja loma.

7. Piparjuuri kermaviilin seassa

8. Koreileminen (tätä voi harrastaa tosi harvoin, mutta kivaa se on silti)

Siinäpä muutama ilo. Haastan vuorostani Allyn ja Kirjavan.

Osuin sattumalta tällaiseen meemiin... Tässä se taas nähdään, miten Suomikin on täynnä eri kielialueita. Peruskoulu on vain niin tehokas yleiskielistäjä, että kaikki osaavat puhua myös keskenään (paitsi jos samaan seuraan osuu raumalainen ja kuopiolainen. Silloin ei kumpikaan ymmärrä mitään toisen puheista...)

KIRJOITA SANAT NIIN KUIN SANOT NE!

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punanen mekko mahtuu mullekkin.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviikko apua siinä mantsanläksyssä?

3. Hyvä on, tehdään niinkuin sinä ehdotit.
Okei, tehään niinku sä sanoit.

4. Isän äiti kertoi hakevansa meidät n. klo. 17.45.
Mamma sano että tulee hakeen meitä varttii vaille kuus.

5. Matkustin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Jäi se Hesan reissu väliin, kun en ehtiny junaan.

6.Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Missäköhän sen isoveikan känny on?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennez&Mauritzsissa?
Haiksä sen hameen mikä nähtiin sillon Henkkamaukassa?

Olisi kivaa osata jotain muutakin kuin omaa murrettaan. En osaa oman kieleni lisäksi muuta kuin eteläpohojalaasen alkeet, enkä siinäkään saa painotuksia oikein. Ehkä olisi sittenkin pitänyt lähteä nuorena vaihto-oppilaaksi Suomeen sen sijaan, että pysyttelin opiskeluajankin kotikaupungissa.

Jo kauan - mikäli oikein laskeskelen, jopa kahden vuoden ajan - minua on kaihertanut eräs asia. En ehkä ole paras mahdollinen emäntä eikä ruuanlaitto ole suurimpia intohimojani, vaikka vuosien varrella olenkin onnistunut jonkin verran vähentämään keittiössämme käytettyjen valmisruokien määrää. Silti olen elänyt puutteessa, ja tämä puute on aiheuttanut elämääni ajoittaista mielipahaa sekä syönyt voimavarojani arjessa.

Tänään sitten sain. Ihan uudella tavalla, ihanasti ja helposti valmistettua ravitsevat, hyvänmakuiset smoothiet itselleni ja rakkaalleni! Molemmille kerralla! Ilman sauvasekoittimen edestakaista, yksitoikkoista kirnuamista ja jyrinää, joka syntyy sauvan painaessa vastahakoisia jääpaloja muovikulhon pohjaa vasten. Ilman toistoa, joka on välttämätön kulhon vetoisuuden ollessa vain puolisen litraa. Omalla, uudella, ihanalla hurisevalla tehosekoittimella, jonka yllättäen löysin tarjoushintaan eräästä viehättävästä kodinkoneliikkeestä lähdettyäni etsimään miehelleni nimipäivälahjaa.

Se on tuo keskimmäinen. Kuinka se onkaan kaunis!

Niin, löysin toki lahjankin - pienen stereoradionauhurin autotallikäyttöön. Mutta palatakseni vielä tuohon blenderiin: oikeasti smoothiet ovat kuitenkin sivuseikka. Laite on tarkoitettu vauvanruuan soseuttamiseen sitten joskus, kun on sen aika.

Jättäisin hakemukseni kotiäidiksi, olkaa hyvä. Liitteenä on ansioluettelo ja lista hallussani olevista kodinkoneista.

Suokaa anteeksi, minun täytyy jo kiirehtiä takaisin - illallinen on valmistamatta ja minun on vielä tänään pestävä lattiat. Emmehän halua, että lapsi saapuu likaiseen kotiin! Ei, emme todellakaan.

Ette siis osaa sanoa, kuinka nopeasti hakemuksemme käsitellään? Ja haikaroiden lentoaikoja on hankala arvioida etukäteen? Juu, ymmärränhän minä. Me odottelemme puhelimen äärellä. Jaa ei kannata? Että muutakin elämää on suotavaa viettää?

Toki, niin tietysti. Kyllä vain. Jos tekemisen puute iskee, niin voinhan minä vaikka haravoida lehtiä tai kääntää perunamaan.

Kiitos, kiitos. Te sitten ilmoittelette. Kiitos. Näkemiin...

                                          Tein testin, vaikka arvasin tuloksen etukäteen.

You Are Romanticism

You are likely to see the world as it should be, not as it is. You prefer to celebrate the great things people do... not the horrors they're capable of. For you, there is nothing more inspiring than a great hero. You believe that great art reflects the artist's imagination and true ideals.

                                Ja jottei tämä nyt menisi liian vakavaksi, toinen testi heti perään:

You are a "Neko" (cat)

You Are Kermit

Hi, ho! Lovable and friendly, you get along well with everyone you know. You're a big thinker, and sometimes you over think life's problems. Don't worry - everyone know's it's not easy being green. Just remember, time's fun when you're having flies!

Valvottuani eilen (tänä aamuna) koneella nukuin puoleenpäivään asti. Tää on niin kivaa! Eilen olin tosin hitusen ryytynyt siinä vaiheessa kun maalasin autotallin lecaharkoista tehtyä sokkelia, oli nimittäin vähän työlästä ja maalikin loppui kesken, joten vielä on yhden seinän osuus maalaamatta. Tässä juuri olen matkalla hakemaan maalia ja PB:lle nimpparilahjaa tulevaa merkkipäivää varten. Pysähdyin vain hetkeksi tähän koneen äärelle. ;) Lähden ihan kohta pöristelemään kauppoja kohti...

Parin viime päivän lukemistonani on ollut  Carol Ryrie Rinkin mainio Villin lännen Kati (Caddie Woodlawn) vuodelta 1935 (WSOY 1964). Kerrassaan viehättävä kertomus. Kati on reipas ja kätevä tyttö, joka osaa meloa, metsästää ja korjata vaikka taskukellon, ja jolta ei puutu myöskään sydämen viisautta. Nuo kannessa olevat intiaanit eivät muuten ole uhkaavia, vaan ystäviä. Sitten ajat muuttuvat levottomiksi ja intiaanit joutuvat muuttamaan kauemmas länteen. Kati perheineen jää Wisconsinin preerialle...

Jos tykkäätte vanhojen nuortenkirjojen bongaamisesta tai jopa keräilette niitä, niin pitäkää silmät auki kirppareilla ja antikvariaateissa!

Nyt valmistaudun lähtöön. Missäs se kahvikuppi...?

Edit klo 18: Mitäkö muuta puuhasin yöllä? No en sentään joutunut turvautumaan tällaisiin kepulikonsteihin...

...vaan söin ihania grillattuja juustoleipiä. Nam! :d Nimimerkistäni huolimatta en oikeasti olekaan pieni, vaan ihan reippaan kokoinen - kiitos juustoleipien ahkeran nauttimisen! Niin, ja tämän mainoksen löysin KatiaG:n blogista.

Kävin leikkimässä runoaiheisilla jääkaappimagneeteilla täällä. Huisin hassua! Kohta siirryn yöpalalle ja sitten sänkyyn lueskelemaan. PB lähti töihin pari tuntia sitten - tällainen minusta sitten tulee kun ei ole huolta aamuherätyksestä. Yökukkuja. =)