Siis oikeesti! Eikö tämä talvi nyt voisi olla jo tässä?

Kun nyt saatiin pakkaskytkintäkin käännettyä hiukan pienemmälle, niin voitaisko hillitä myös lumentuloa? Jooko? Jooko? Ei muuten, mutta kun joka paikassa on niin valkoista että alkaa jo kyllästyttää, ja auto pitää joka päivä äheltää ensin lumikasan alta esiin, ja sen jälkeen miettiä, että pääseekö sillä kulkemaan kun ei ole vielä aurattu. Meilläkin on Keltaruusun kanssa niin älyttömän kiireinen aikataulu - muskarit ja muut, ymmärrätte varmaan - että ei me ehdittäisi mihinkään ellei PB olisi monesti auttamassa lumilapio ja autoharja ahkerassa kädessä.

Nojoo, nuppu pikkuinen kyllä tykkää ihan hillittömästi kömpiä lumessa ja mennä pulkalla. Että onhan tässä hyviäkin puolia.

Tässä kuvassa kokeilen jo etukäteen uutta kesähattuani. Keltaruusulla on tietysti samanlainen, mutta vähän pienempi.

Hauskaa viikkoa kaikille!

:lla Pikku Sue

Njäh njäh, enpäs lopettanutkaan...Kesätauoksi suunnittelemani blogihiljaisuus vain venähti hitusen! 

Kotiäitinä on kivaa, mutta voi visti että se homma tahtoo viedä kaiken liikenevän ajan! Ei ole päivällä tietsikkaan katsahtamista, sillä sitä  hiukan yli vuoden ikäinen nuppusemme Keltaruusu ei todellakaan sulata.* Äidin huomion täytyy tietysti olla hänessä eikä missään turhanpäiväisessä, kuten esim. laskujen maksamisessa, sähköpostissa saatika bloggaamisessa.

Nytpä kuitenkin tahdon olla ma pitkästä aikaa pienen mökin laittaja... Voisin yrittää tehdä jonkinasteista comebackia armaan Blogistanian hämärille laitamille ja koettaa aina silloin tällöin höpistä jotain täälläkin. Samalla vaihdan otsikointini takaisin vanhaksi kunnon Ruusutarhaksi, mistä pahoittelut niille jotka tykkäävät pitää linkkilistansa ajan tasalla blogien nimien suhteen. ;) "Kissankarva tutissa" -kokeilu  jääköön unholaan, kuten varmasti tuntevat jääneensä myös nimen alkuperäiset innoittajat - hyljeksityt kissaparat, joiden kuonon edestä Keltaruusu edelleen rohmuaa lähes kaiken äidin huomion ja monet halit. (Itse hän kyllä mielellään halailisi kissoja vaikka kaiket päivät, mutta tekee sen ehkä hitusen kovakouraisesti.)

Olen siis selkä ja palaan astialle tällä erää näin. Ehkä myöhemmin onnistun saamaan aikaan hiukan sujuvampaa kerrontaa. Kiva olla täällä kumminkin.

:lla Pikku Sue

* Sivumennen sanoen - Keltaruusulla ei tunnu olevan mitään sitä vastaan, että ISI viettää minimissään pari tuntia päivässä netiksen uumenissa.

...kesätaukoa pukkaa. Ei jaksa keskittyä kirjoitteluun, kun täytyy päästä ylös, ulos ja puutarhaan! MANSIKANTUOKSUISTA KESÄÄ!

Tavataan taas syssymmällä.

En ole ikinä ollut kotihommien suhteen mikään superviitseliäs touhupersoona, saatika että olisin tuntenut omikseni niin sanottuja "naisten juttuja" - käsitöitä, ruuanlaittoa tms. jne. Vaikka lähisuvussani on useampia innokkaita töitään vertailevia käsityöläisiä ja varsinkin omistautuvia jauhopeukaloita, jotka kokoontuvat mielellään niin sanottuihin joukkoleipojaisiin, en ole koskaan halunnut osallistua näihin aktiviteetteihin. Vierastan tällaista, koska koen mm. ruuanlaiton jotenkin yksityisenä asiana, jota teen mieluummin tyhjässä talossa pimennysverhojen takana... Lisäksi - it's just not me.

Joku saattaa kuitenkin muistaa, että viime keväänä bloginpitoni jäi äkkiä pitkälle tauolle, kun käsittämätön himo kutomiseen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nyt vanhempainvapaalla ollessani olen sitten yllättäen saanut useita vastustamattomia leipomiskohtauksia, jotka johtavat yleensä jonkinlaisen suklaakakkusen läsnäoloon illallispöydässämme (no jaa, illallinen siis koostuu tuolloin pitkälti juuri tuosta kakkusesta - enhän minä nyt mikään kokkausihme ole sentään).

Kerrassaan outoa. Töissä ollessani en todellakaan harrasta minkäänlaista kokkailua yli pakottavan tarpeen, joka syntyy siitä että PB tarvitsee ravintoa pitkän ja rasittavan työpäivän jälkeen, ja minä olen taloudessamme ainoa joka sellaista osaa kyhätä kasaan. Ja nyt siis olen leiponut kasvavalla innolla ja aina vain haasteellisempia suklaavirityksiä sanotaanko nyt kolmen-neljän päivän välein.

Herää kysymys: tällainenko minä olenkin?

Jos saisin elää elämäni vapaana palkkatöiden ikeestä, olisinko se paljon puhuttu Pullantuoksuinen Äiti?

Omakuvani on todella pahasti säröillä!

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ - onhan tätä jo odotettu.

Lämmintä, aurinkoista, grillausta, nähtiin heppa, ja mikä parasta -  tein purkki-istutuksen. Oma saamattomuuteni oli juuri alkanut harmittaa, kun äkkiä lapsi nukahti rattaisiin ja sain tarmonpuuskan.

Saapa nähdä, mitä niistä kasvaa!

Ilokseni huomasin myös, että oikean "ruusutarhamme" ainoa ruusu - alppiruusu - siinnittelee vieläkin hengissä. Ehkä joku päivä jaksan katkoa kuivat oksat sen ympäriltä ja kiinnittää uudestaan irronneen reunusaidan. JOS saadaan lämpimiä säitä.

Ihkua viikkoa!